Muistatko, kuka olet?

Muistin menettäminen - identiteetin menettäminen?

Minua koskettaa ihmiset, jotka ovat menettäneet muistinsa. Monet heistä ovat kadottaneet identiteettinsä tiedon tasolla. He eivät tunnista itseään tai läheisiään. Niin traagista! Onko ihmismuistin katoaminen osoitus siitä, että ihminen on kadottanut identiteettinsä?

Osoituksia muistia syvemmällä olevasta identiteetistä

Vierailin rakkaan ystäväni Tauno Keltakankaan kuolinvuoteen äärellä puoli vuosisataa sitten. Tämä mies kävi usein luonani ja siunasi lapsiani. Taunon merkillisestä elämästä kirjoitettiin kirjoja ja hänet muistetaan vieläkin Jyväskylän alueella todella erikoisena Jumalan miehenä: 

Tauno oli nimittäin kuollut jo kerran. Ensimmäisen kuolemansa jälkeen hänet lähetettiin takaisin maaplaneetalle ja nyt vierailuni tarkoitus oli toivottaa hyvää matkaa hänen toiselle reissulleen rajan taakse.

“Muistatko minut, Tauno?”

“No en kyllä...tuttu ääni”,  sopersi Tauno.

“Muistatko, kun kuolit aikaisemmin ja kävit taivaassa?” jatkoin.

“Muuuuiiistan!” sanoi Tauno kovemmalla äänellä ja nosti kätensä kohti taivasta. 

Taunon kasvoille tuli autuaan onnellinen ilme ja hän alkoi ylistää Jumalaa ensin suomen kielellä ja sitten tuntemattomalla, kauniilla rukouskielellä. Hetki oli upea. Sairaanhoitaja painoi päänsä kunnioituksesta alaspäin.

Näin, kuinka elävä Taunon sisäinen ihminen oli. Ihminen on jotakin paljon muuta, kuin hänen muistinsa. Jumalan läsnäolo ja ihmisen syvin identiteetti ei ole muistissa. Se on ihmisen hengessä!

Tauno kuoli muutaman päivä kuluttua ja sen jälkeen häntä ei ole näkynyt tällä planeetalla.

Jumala tuntee meidät

Kuulin tarinan vanhasta miehestä, joka kertoi eräälle sairaanhoitajalle, kuinka hän hoiti Alzheimerin tautiin sairastunutta vaimoaan. Tuo rakastava aviomies sanoi vierailevansa joka ainoa päivä vaimonsa luona sairaalassa. Sairaanhoitaja ihmetteli miehen rakkautta, koska vaimo ei ollut enää viiteen vuoteen tunnistanut ketään.

Mies vastasi sairaanhoitajalle hymyillen: “Minun vaimoni ei tunne enää minua, mutta minä tunnen hänet!” Se riittää!

Minkä viisauden tuo mies sanoikaan. Vaikka muistimme olisikin jo mennyt, niin Suurin Rakastajamme tuntee meidät täysin ja se riittää!

Pelastus ja Jumalan läsnäolo eivät asu muistissa

Appiukkoni pelkäsi sitä, että jos hän muistisairautensa takia unohtaa Jumalan. “Minne minä sitten joudun?” sanoi hän peloissaan. 

Mikä valtava evankeliumi meillä onkaan! Jumalan läsnäolo ja pelastus eivät asu ihmismuistissa, vaan Hengessä ja kirjoitettuna totuutena Jumalan Sanassa. Kristus meissä vie meidät kotiin, vaikka emme ymmärryksellämme tajuaisi asiasta enää yhtään mitään. Kun sanoin nämä sanat, alkoi appiukkoni hihkumaan ilosta ja kiitollisuudesta.

Sain varmaan itse paljon enemmän lohdutusta hänen ilostaan kuin hän itse. Jos minä en enää muista, niin hengessäni on ikuinen muisti ja Muistaja!

Jos me emme muista enää sitä, keitä me olemme, niin Jumala muistaa.

Jos me emme tunne enää itseämme, niin Jumala tuntee meidät.

Jos me olemme kadottaneet muistimme, olemme kadottaneet sen Isän syliin. Identiteettimme ei ole muistissa, vaan se on ikuisen kallisarvoisessa henki-ihmisessämme, jota emme koskaan kadota.

Muistatko sinä, kuka olet?