Pääsiäisen takana sykkii Jumalan Isän sydän

Lähestymme maailmankaikkeuden huikeinta juhla-aikaa. Tämä on aikaa, jolloin koko universumin täytyi ihmetellä, olla hiljaa ja kunnioittaa, mitä oikein tapahtui. 

Tämä on aikaa, jolloin helvettiä ravisteltiin ikuisella tavalla.

Tämä on aikaa, jolloin kuolema vaihtoi omistajaa.

Tämä on aikaa, jolloin saatana ja kaikki pimeyden demonijoukot asetettiin julkisen häpeän alaiseksi.

Tämä on aikaa, jolloin rakkaus voitti ja karkoitti pelon.

Tämä on aikaa, jolloin Isä sovitti koko maailman itsensä kanssa. 

Tämä on aikaa, jolloin Jeesus, Jumalan Poika, otti sinun ja minun synnit ja sairaudet päällensä, että me vapautuisimme niistä. 

Tämä on aikaa, jolloin synti ja pahuus saivat oikeudenmukaisen rangaistuksensa niin, että meidän ei tarvitse saada oikeudenmukaista rangaistusta ja joutua ikuisesti kadotetuksi.

Tämä on aikaa, joka paljastaa sinun ja minun hinnan: Meitä ei voitu ostaa takaisin kullalla eikä hopealla, vaan Jeesuksen kallisarvoisella verellä.

Tämä on aikaa, jolloin Jeesus kävi helvetissä saarnaamassa evankeliumia niille ihmiselle, jotka kuolivat Noaan aikana vedenpaisumuksessa.

Tämä on aikaa, jolloin uusi liitto astui voimaan koko ihmiskunnassa.

Tämä on aikaa, jolloin ihmistä ja Jumalaa erottanut väliseinä purettiin Jeesuksessa.

Tämä on aikaa, jolloin Vanhan testamentin (vanhan liiton) profetiat täyttyivät.

Tämä on aikaa, jolloin Jumalan rakkaus syntistä kohtaan ilmeni ihmeellisellä tavalla ja Hänen vihansa syntiä kohtaan iskettiin Häneen itseensä, koska Jumala oli Kristuksessa.

Tämä on aikaa, jolloin jokainen ihminen tässä maailmassa julistettiin sovitetuksi Isän edessä.

Tämä on aikaa, jolloin sovituksen ansiosta joka ainoa ihminen voi päästä taivaaseen, pelastua, parantua ja vapautua ottamalla vastaan Ylösnousseen Jeesuksen omaan henkeensä.

Tämä on aikaa, jolloin Ikuisuus ja ikuiset arvot näyttävät voimansa.

Tämä on aikaa, joka saa koronaviruksen näyttämään lasten leikiltä.

Tämä on aikaa, jolloin korotamme Jeesusta. Puput ja noidat jäävät sijalle numero kaksi.

Tämä on aikaa, jolloin tajuamme Kristuksessa kuolleiden olevan kotona ja odottavan Kristuksessa olevien tulevan kotiin!

Tämä on ihanin juhla mitä tiedän!!

Ja tämän Pääsiäisen takana sykkii Jumalan Isän sydän sinua ja minua kohtaan! Voitko kuulla Hänen sydämensä sykkeen? Vilkaise Jeesusta!