Valoa kuoleman varjon laaksossa

“Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille koittaa valkeus! (Jes 9:2)

“Vaikka minä vaeltaisin Kuoleman varjon laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä Sinä olet minun kanssani.” (Ps 23:4)

Jumala on aina rakastanut meitä pimeydessä vaeltavia. Ensimmäisenä jouluna universumin Kuningas, Hän, joka ei mahdu taivasten taivaisiin, pystyi mahtumaan yhteen pieneen vauvaan. Aivan käsittämätön paradoksi: Koko Jumalan täyteys tuli tänne kuoleman varjon maahan täysin avuttomaan pieneen lapseen: Jeesukseen! Minkä ilon Jumala ihmisvauvan muodossa toikaan tälle planeetalle!

Varjoa valon juhlaan

Joulun seutuna, Valon juhlan aikana, kirjaimellisesti pimeimpään aikaan vuodesta, seitsemän vuotta sitten, lankesi suuri varjo elämäämme.  Kertomuksesta kuoleman maasta ja varjosta tuli todellisuutta perheelleni, suvulleni, ystävilleni sekä monelle tutulle että tuntemattomalle. Ajatellessani joulua kuoleman varjo lankeaa joka paikkaan, minne menen. Lohduttavaa on tietää se, että varjoa ei synny ilman valoa.

Raamatussa luku seitsemän ilmaisee täydellisyyden lukua. Jumala loi maailman seitsemässä päivässä. Jumalan Sana on seitsenkertaisesti puhdistettua (Ps 12:6). Ilmestyskirjan seitsemän enkeliä Jumalan edessä, seitsemän sinettiä, seitsemän kirjettä seitsemälle seurakunnalle. Aabraham antoi seitsemän uhrikaritsaa…., Jaakob palveli seitsemän vuotta. 

Kuoleman varjon laakso - konkreettinen paikka

Vaikka kuoleman varjon maa on varmasti tämä planeettamme, jossa asumme, niin kuoleman varjon laakso on myös konkreettinen paikka Jerusalemin lähistöllä (Leo Meller). Se on tasan seitsemän kilometrin mittainen, kapea ja vaarallinen sola, jonka läpi on lampaiden mentävä paimenen johdolla silloin, kun ylängöltä on ruoho loppunut. Tuon solan nimi on “Kuoleman varjon laakso”. Leo Mellerin mukaan paikka on juuri se, josta Daavid puhuu psalmissa 23: 4: “Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa (hepr: “Kuoleman varjon laaksossa”), en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä Sinä olet minun kanssani!”

Lampaiden ja meidän pässienkin on opittava seitsemän tosiasiaa Kuoleman varjon laaksosta:

  • Kuoleman varjon laaksoon mennään aina Paimenen johdolla.
  • Kuoleman varjon laaksossa ei olla sadasosasekuntiakaan yksin.
  • Kuoleman varjon laaksossa ei tarvitse pelätä mitään pahaa.
  • Kuoleman varjon laaksossa lammas oppii luottamaan Paimeneen ja oppii luottamaan totuuteen tunteiden sijaan.
  • Kuoleman varjon laaksossa lammas oppii käytännössä sellaisia taitoja, mitä se ei ikinä opi vihreillä niityillä. (mm. hyppäämään uskossa virran yli)
  • Lammas ei voi lyhentää eikä pidentää Kuoleman varjon laakson pituutta. Se on täydellisen mittainen joka ainoalle lampaalle persoonallisella tavalla.
  • Ja ylivoimaisesti paras asia: Kuoleman varjon laakso loppuu kerran ja se päättyy ikuisille vihreille niityille!

Laaksosta avaralle

Viime kesänä valmistelin puhetta erääseen tilaisuuteen. Olin yksin ja aloin kokemaan painostusta, joka sai minut tuntemaan oloni aivan kuin olisin kapeassa laaksossa, josta ei ole poispääsyä. Kuulin vain vihamielisten petojen (Lue: synkkien ajatusteni) räksytystä.

Lähdin mieluummin pelaamaan tennistä pikkuveljeni luo kuin kuuntelemaan sieluuni pumpattavaa synkkyyttä. Hyppäsin autooni ja lähdin ajamaan kohti tenniskenttää. Alkoi satamaan aivan kaatamalla. Vettä tuli niin paljon, etten nähnyt enää mitään. Auto oli pakko pysäyttää tien reunaan.

Aukaisin auton radion ja heti alkoi tunnetun raamatunopettajan Leo Mellerin opetus aiheesta “Kuoleman varjon laakso”.  Kylmät väreet menivät selkäpiitäni pitkin. Istuin ja kuuntelin kyyneleet silmissä. Sade lakkasi. Näin, mihin olin pysähtynyt. Näin tien vieressä ristin, jonka olin isäni kanssa tehnyt ja laittanut sen tien viereen. Olin pysähtynyt Justuksen onnettomuuspaikalle. Justuksen taivaaseenlähtöpaikalle!

Kelasin taas mielessäni tuon elämäni kauheimman hetken tapahtumat. Niin selvästi, niin selvästi tajusin, kuinka minun Paimeneni, minun Jumalani oli silloin kanssani kuoleman varjon laaksossa. Eikö Hän olisi sitä nytkin?! Aloin ensin itkemään ja sitten nauramaan! Vaikka olenkin laaksossa, on Hän koko ajan kanssani. Minä opin täällä ja tämä ei kestä ikuisesti!

Seitsemän vuotta

Tänä jouluna on siis seitsemän vuotta elämäni suurimmasta surusta. Lieneekö sattumaa vai Jumalan käsittämätöntä houkuttelua, että tulisin jo pois laaksosta, koska Jumala loi jälleen valoa kuoleman varjon laaksoon ihmisvauvan muodossa: Pojalleni Joonatanille syntyi “Lumie” - tyttö seitsemän vuoden päästä Justuksen kuolemasta. 

En ikinä voinut uskoa, kuinka paljon tuo pieni vauva voisi synnyttää iloa minussa. Olen ihan tuon pienen ihanuuden vietävissä. Olen rakastunut.

Olen saanut jälleen kokea sellaista iloa, jota en kuvitellut kokevani enää koskaan.

Rakas lukijani! 

Kuoleman varjon laakso loppuu joskus! Se on mitoitettu persoonallisella tavalla. Toivotan sinulle sydämestäni hyvää joulua ja aina vaan onnellisempaa uutta vuotta!