Ikuisuus puhuu

Tämä on taas sitä aikaa. Joulun seutu. Justus-rakas! Ikävän ja epätodellisuuden aalto pyyhkäisee, mutta ahdistuksen kouraistessa sieluani huomaan sen olevan kuin Jumalan käyntikortti. Jumala ei ole ahdistaja, mutta tuo ahdistus kääntää sydämeni etsimään Häntä itseään.  Ikuisuus alkaa puhua ja sydämeni elpyy. Oikeastaan ei ole päivääkään, jolloin en ajattele ikuisuutta. Justus-rakkaani pitää kyllä huolen siitä: Sisimpäni puhuu. Ikuisuus puhuu. Jos se ei puhuisi, en jaksaisi elää. Mutta se puhuu ja tiedän, että Justus elää.

Ystäväperheemme kaksivuotias poika hämmästytti perhettään ruokapöydässä möläyttämällä yllättäen:

- Ennenkuin tulin tähän perheeseen, minä olin taivaassa!

Poika totesi asian täydellä itsevarmuudella ja luonnollisuudella. Justuksen taivaaseenmenon aikoihin samainen pieni poika alkoi yht`äkkiä hokemaan ruokapöydässä:

- Justus on kotona, Justus on kotona!

Pojalla oli suora kontakti ikuisuuteen. Hän näki näkymättömään. Hän näki kodin. Paikan, mistä oli itse tullut ja paikan, jonne Justus meni. Ikuisuus puhui.


Jos jäisin ajattelemaan vain sitä, mitä näin näillä silmilläni tasan neljä vuotta sitten, olisin jo luhistunut mies. Mutta ikuisuus tuli avukseni. Ikuisuus alkoi puhua. Jumala puhui. Jumalalla ei näyttänyt olevan mitään hätää.  Jos Hänellä ei ole mitään hätää, niin ehkä minäkin voin rauhoittua. Ikuisuus puhui:

- Kumpi on todellisempaa: Se, mitä sinä olet nähnyt vai mitä Minä olen nähnyt?  Poikasi on kotona! Kaikki on kontrollissa!

En voi mitenkään löytää elämän tarkoitusta ilman ikuisuuden puhetta. En löydä loogisuutta. En löydä vastausta kysymykselle "miksi?" Usein, kun menen Jumalan eteen kysyen tuota kysymystä, sisimpääni liukuu ikuisuuden rauha, joka vastaa:

- Minä rakastan sinua!

Tosi looginen vastaus!!?  Ei selityksiä tai kenenkään syyllistämistä. Ei minkäänlaista huomion antamista täydelliselle epäonnistumiselle, surkeudelle, itsesyytöksille tai pahuudelle.

- Minä rakastan sinua! Siinä vastaus.

Orpo, sokea pikkuinen poika asui lasten kodissa. Joulu lähestyi. Ystävällinen pikkutyttö oli tehnyt paketteja orvoille lapsille ja kirjoittanut niihin: "Rakkaudella, toivoo Jane".  Sairaanhoitaja avasi paketin ja luki tekstin. Orpo poika oli aivan hämmästyksissään ja kysyi:

- Mitä tarkoittaa "rakkaudella"?

Sairaanhoitaja liikuttui pojan kysymyksestä ja sanoi varovasti:

- Etkö sinä tiedä, mitä tarkoittaa "rakkaudella"?

- En ole kuullutkaan, mutta etkö sinäkään tiedä sitä? jatkoi poika uteliaana.

Silloin sairaanhoitajan täytti suuri sääli ja Jumalan rakkaus poikaa kohtaan. Hän meni itkien pojan luo, otti hänet syliinsä, halasi häntä suudellen hänen hiuksiaan niin, että kyyneleet tippuivat pojan päälle.

- Tätä on rakkaus, nyyhkytti sairaanhoitaja.

- Mmmm...Tuota, ohhoh...Rakkaus tuntuu aika hyvältä, sopersi poika.

Ikuisuus puhui.

Syvästi masentunut, elämäänsä kyllästynyt kristitty uskova mies kuoli epämääräisellä tavalla. Lähdettyään pois ruumiistaan mies näki suuren valon, Jeesuksen.

- Olisin niin onnellinen, jos palaisit takaisin maailmaan ja ruumiiseesi, sanoi Jeesus.

- Mutta mikä on minun elämäni tarkoitus? intti mies.

Jeesus hymyili ja halasi miestä, jolloin valtava, täysin ehdoton, puhdas rakkaus virtasi mieheen.

- Tämä on elämän tarkoitus, jatkoi Jeesus nauraen.

Mies heräsi omassa ruumiissaan. Ikuisuus puhui.

Voin kuvitella Justuksen nyt nauravan, riehuvan,  möyrivän, pelaavan, pelleilevän, halailevan ja rakastavan kaikkia. Tätä hän teki täällä ajassa. Sitä hän tekee ikuisuudessakin. Ja ikuisuuden puhe tekee minut onnelliseksi.

Hyvää ikuista joulua, rakkaat lukijani!